You may have to Search all our reviewed books and magazines, click the sign up button below to create a free account.
None
None
Eletään 2080-lukua. Suomi ja koko läntinen Eurooppa on joutunut valloittajan kynsien alle. Vanhaa Suomea ei enää ole. Naiset eivät saa liikkua kodin ulkopuolella, ja Suomen koulutusjärjestelmä on ajettu alas. Miesten täytyy pukeutua islamin oppien mukaan. Ääri-islamistiset valloittajat haluavat muuttaa koko maailman islamistiseksi – vastaanpanijat saavat kokea kamalan kohtalon. Pinnan alla kytee kuitenkin vastarintaliike. Lalli-niminen majuri yrittää joukkoineen päästä aina Yhdysvaltoihin asti apua hakemaan. Vaan onko tehtävä alusta saakka tuhoon tuomittu? "Khilafa!" on Ari Paulowin hurja dystopia. Ari Paulow (s. 1954) on suomalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti dekkareistaan. Dekkarien lisäksi Paulow on julkaissut myös nuortenkirjoja. Paulow työskenteli pitkään ravintoloitsijana kirjailijan työnsä ohella.
Oulussa vaikuttavalla yksityisetsivällä Jesse Hackmanilla on jälleen kimurantti työkeikka edessään. Tällä kertaa Hackman kiskotaan maksullisen seksin ja järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan, kun thai-hierontalaitosta pyörittävä nainen pyytää Hackmanilta apua ryöstön selvittämiseen. Ei kulu aikaakaan, kun nainen katoaa. Mistä oikein on kysymys? Onko naisen henki vaarassa? Sukella rikosten maailmaan oululaisen yksityisetsivän kanssa – Jesse Hackmanin elämästä ei puutu vauhtia tai jännitystä!
New Yorkissa yksityisetsivänä työskentelevä Jesse Hackman on joutunut Isossa Omenassa ongelmiin, ja niinpä hänen on aika palata takaisin Suomen Ouluun. Oulussa Hackman ei tyydy pelkkiin yksityisetsivän töihin, vaan mies perustaa myös baarin. Kun paikallinen apteekkari palkkaa Hackmanin etsimään kadonnutta tytärtään, Hackman saa huomata, että myös Oulu tarjoaa hurjia rikoksia suuren maailman tyyliin. Sukella rikosten maailmaan oululaisen yksityisetsivän kanssa – Jesse Hackmanin elämästä ei puutu vauhtia tai jännitystä!
Oulussa vaikuttava yksityisetsivä Jesse Hackman on jälleen mutkikkaan tilanteen äärellä. Tällä kertaa Hackmania työllistävät mystiset tuhopoltot. Kuka tai ketkä ovat niiden takana? Miten paikallinen vastaanottokeskus liittyy tapahtumiin? Pian Hackman huomaa olevansa keskellä rikosten vyyhtiä, jossa hän saa pelätä henkensä edestä. Sukella rikosten maailmaan oululaisen yksityisetsivän kanssa – Jesse Hackmanin elämästä ei puutu vauhtia tai jännitystä!
Oululainen yksityisetsivä Jesse Hackman on ehtinyt urallaan moneen. Hän on työskennellyt yksityisetsivänä Oulussa ja New Yorkissa sekä pyörittänyt pubia kotikaupungissaan. Nyt Hackman laajentaa työkenttäänsä myös henkivartijaksi – suojelusta kaipaa tappouhkauksia saanut it-miljonääri. Uusi aluevaltaus vie Hackmanin keskelle yllättävää rikosten vyyhtiä. Kuka haluaa miljonäärin hengiltä?
Kun Suomen presidenttiehdokkaat saapuvat Ouluun vaalikiertueelle, kukaan ei osaa aavistaa mitä tuleman pitää. Ei edes yksityisetsivä Jesse Hackman, joka on yleensä askeleen edellä kaikkia muita. Ehdokkaat siepataan, ja erehdyksessä mukaan tarttuu myös väärä nainen. Väärä nainen ei ole kuka tahansa kadulla kulkija, vaan Hackmanin tyttöystävä Tuulia Kinnas. Hackman on valmiina toimimaan – ja tällä kertaa hänellä on pelissä enemmän kuin koskaan ennen. Sukella rikosten maailmaan oululaisen yksityisetsivän kanssa – Jesse Hackmanin elämästä ei puutu vauhtia tai jännitystä! Ari Paulow (s. 1954) on suomalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti dekkareistaan. Dekkarien lisäksi Paulow on julkaissut myös nuortenkirjoja. Paulow työskenteli pitkään ravintoloitsijana kirjailijan työnsä ohella.
This book constitutes the refereed proceedings of the 9th Conference on Artificial Intelligence and Natural Language, AINL 2020, held in Helsinki, Finland, in October 2020. The 11 revised full papers and 3 short papers were carefully reviewed and selected from 36 submissions. Additionally, the volume presents 1 shared task paper. The volume presents recent research in areas of of text mining, speech technologies, dialogue systems, information retrieval, machine learning, articial intelligence, and robotics.