You may have to Search all our reviewed books and magazines, click the sign up button below to create a free account.
Yliluonnolliset ihmeparantumiset, kaatumiset, kuolleista herättämiset ja kielilläpuhuminen ovat joissakin uskonnollisissa piireissä arkipäiväisiä ilmiöitä. Mistä oikein on kyse? Mikä saa ihmisen tavoittelemaan ekstaattisia tiloja? Miksi vakavasti sairaat ihmiset turvautuvat ahneisiin huijareihin? Harhaanjohtajat käyttävät uskon varjolla säälittä seuraajiaan hyväksi. Karismaattisina pidetyt lahkojohtajat venyttävät maallisia lakeja. Lahkojen jäsenet tottelevat kritiikittä pahimmillaan narsistisia ja mielenterveydeltään horjuvia johtajiaan ja alistuvat mielivallan ja hyväksikäytön uhreiksi. Jäsenet luopuvat vapaaehtoisesti itsenäisyydestään ja vapaudestaan. Kolle...
Vuonna 1996 Nokialta löytyy ruumis – siitä alkaa tarina, joka tutkii 1990-luvun saatananpalvontapaniikkia laman jälkeisessä Suomessa ”Keväällä 1996 isäni ja veljeni löysivät koiraa lenkittäessään lähimetsästä miehen ruumiin. Mies makasi maassa kuin Jeesus ristillä, kädet levällään ja nilkat päällekkäin aseteltuina. Miehen olivat tappaneet saatananpalvojat. Tai ainakin muistan niin.” Teos perkaa 1990-luvun Suomessa kierroksia ottanutta saatananpalvontailmiötä. Koululaisia varoitettiin Noidan käsikirjasta, lehtien otsikoissa vilisivät rituaalimurhat, ja kalmistoissa kaatuivat hautakivet. Tarina kulkee Mustasta raamatusta metallimusiikkiin ja Poliisi-tv:stä psykoterapiaan, kunnes kertoja löytää itsensä nykyajasta salaliittoteorioiden, kilipukkitarrojen ja galaktisten satanistinatsien keskeltä. Katri Ylinen on nokialaissyntyinen kirjailija, podcastaaja ja viestinnän ammattilainen. Hänen esikoisteoksensa Aamu ilman darraa julkaistiin 2022. Ylinen rakastaa koiria ja tarjouskuponkeja.
None
What is the role of a public art collection in a university context? How does art impact teaching, research, and well-being? The art works in the Aalto University Campus buildings and outside areas form a unique and inspiring art collection. The art works focus on societally vital topics, such as gender balance, sexuality, sustainability, quantum physics, reflection, growth, materiality, beauty, and beyond. In this book, international top academic writers review the art collection through specific themes including how art encourages business studies or can public art be provocative. The book is richly illustrated with citations by the artists and anonymous comments by the users of the university spaces. The book unfolds in layers the processes of public art with facts and stories. Look at the pictures, read the citations, dwell on the articles and research more from the literature lists! This book is a must for art lovers and people who want to develop the use of public spaces.
Teos Karisma ja kultit on jatkoa keskusteluun, jota tänä päivänä erilaisista uskonnollisista yhteisöistä käydään. Sen tarkoitus on avartaa havaitsemaan karismaattisten johtajien merkitys kultti-uskonnoissa ja samalla herättää kysymyksiä, miten helposti kulttien toimintaan voi joutua mukaan.
Omaelämäkerrallinen ja lämmin kertomus äidin menetyksestä, surusta ja eloonjäämisestä lahjana sekä kirouksena. "Ajattelemme kuolemaa loppuna, mutta se on myös alku." Meiju Niskalan kiitetyn romaanin päähenkilölle muistisairaan äidin kuolema on lähtölaukaus: se on starttipistooli, jonka pamaus sysää hänet matkalle omaan ja äitinsä menneisyyteen sekä äidin poissaolon määrittämään tulevaisuuteen – masennukseen ja ahdistukseen, mutta ehkä myös rauhaan ja iloon. Sata kirjettä kuolleelle äidille on romaani siitä, kuinka oppia kuolemaan. Ja kuinka menetyksiä seuraavasta kaaoksesta selviää, kun jäljellä on pärjäämisen perintö. Romaani kertoo myös äidin j...
Valtiotieteiden tohtori Maija-Leena Rova analysoi tässä kirjassa monipuolisesti syitä uskonyhteisöjen hengelliseen väkivaltaan. Sen takapiruna ovat yleensä fundamentalistisen tiukat opilliset tulkinnat. Niistä seuraa epädemokraattista johtamista ja ihmisoikeusloukkauksia. Rova vertaa mielenkiintoisesti uskonyhteisöjen ja poliittisten liikkeiden toimintatapoja toisiinsa. Kirjan fundamentalistisia esimerkkiuskonyhteisöjä ovat jehovantodistajuus, vanhoillislestadiolaisuus ja helluntailaisuus. Rovan edellinen kirja, Uskonsota keittiössä, kuvasi vanhoillislestadiolaisuudesta eronneiden tuskallisia eroamis- ja selviytymisprosesseja. Eroon hengellisestä väkivallasta -kirjassa siirryt...